Valokuvauskurssilla

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Terveiset Visual Addictin eli Frida Steinerin valokuvauskurssilta! Se järjestettiin tänään Sipoon Bedmilissä eli Merja Varvikon sisustusliikkeessä. Olin tuota kurssia jo pidempään havitellut ja tänään se onnistui aikataulujen puolesta. 

Kurssi oli hyvä. Meitä oli siellä n. 10 innokasta valokuvaajaa. Kurssi oli tarpeeksi simppeli, sillä siellä opetettiin vain kolme perusasiaa: aukko, valotusaika ja ISO. Nämä kun hallitsee, pääsee jo aika pitkälle. No, olenhan minäkin nämä ennenkin kuullut ja jonkin verran jyvällä ollut, mutta kummallisesti opit tuppaavat unohtumaan harjoittelun puuttuessa.

Eli harjoittele, harjoittele, harjoittele....kuvaa, kuvaa ja kuvaa....!


Sitä me teimme kurssin lopuksi ja jokainen sai antaa suosikkikuvansa yhteisen ihastelun kohteeksi.



























Seuraavaksi siirryimme ulos kuvaamaan. Sää oli mitä mainioin, ehkä jopa liiankin kirkas auringonvalo.




























Ja lopuksi tehtävän kimppuun:

















Yllä oleva kuva  on se, jonka valitsin raatiin. Huomioikaa linjat eli viistolinjassa oleva tarjotin. Ulkoa hain syreenin tuomaan elävyyttä. Taustalla olevan kuparipadan olisi voinut siirtää vasempaan laitaan. jotta katse olisi kohdistunut sinne ensin (Fridan opetus).

Kuva on otettu aika suurella aukolla (f:2.8) tuomaan syväterävyyttä, valotusaika oli lyhyt (1/250 sek) ja ISO 1000.




Lopuksi pyysin Fridaa ottamaan minusta kuvan:








Kiitos Frida ja Merja kun järjestitte kivan kurssipäivän! Meillä oli oikein leppoisa ja rento meininki ja raparperipiirakka ja kahvi maistuivat taivaalliselta ulkona terassilla.


Nyt koitan ahkerasti kuvata ja onhan tässä kuvattavaakin kun Yo-juhlat lähestyvät :)








Äidit ja pojat

lauantai 5. toukokuuta 2018

Tänään hymyilytti kun olimme ostamassa yo-juhlatarpeita pojan kanssa. Nimittäin moni muukin äiti-poikapari oli liikenteessä. Ensin kulki äiti reippaana ja tomerana ja perässä raahusti se nuori juhlakalu. Ei taida poikien mielestä parhautta olla äidin kanssa shoppailu. Ilmeestä päätellen moni olisi ollut mielummin missä tahansa muualla :)

Meille kävi kuitenkin hyvin, sillä menimme Haloselle ja saimme osaavan myyjän, joka löysi juuri sopivat varusteet: tumman puvun, valkoisen paidan, rusetin (joo tällä kertaa rusetti oli se juttu), nenäliinan, yo-lakin ja pukukengät. Oli sen verran haastetta löytää tuollainen combo, että ammattilaisen apu oli todellakin tarpeen. Löysimme vielä bonuksena kivat kutsukortit. Tällä kertaa ajattelin päästä helpommalla kuin neljä vuotta sitten, jolloin väkersimme kutsukortteja pari päivää. Juhlat olivatkin tuolloin puolta suuremmat, sillä isä ja tytär molemmat saivat lakkinsa. Vieraitakin tuli tuplasti enemmän mitä tällä kertaa kutsumme. Tosin olen ymmärtänyt, että onnittelemaan saa tulla kuka tahansa?



















Tästä tulikin mieleeni miten rakkaita nuo nuoret miehet ovat meille äideille, jotka huolehdimme ja höösäämme sen verran kovasti, että he miltei ahdistuvat. Sen jälkeen kun pojalla diagnosoitiin ykköstyypin diabetes, olen ollut välillä miltei huolesta sairas, varsinkin jos poika ei ole heti vastannut puhelimeen. Mielikuvissani näen hänet tuupertuneena jonnekin verensokereiden mentyä liian alas. 

Alla oleva kehoitus on niin tosi.






No, onneksi minä olen päässyt helpolla ja poika kyllä osaa huolehtia itsestään! Hän on fiksu ja reipas nuorimies, joka aloitti juuri kesätyöt vuorotyössä jäätelötehtaalla. No, siitäkös minä jälleen saan "hepuleita" - vuorotyö, jäätelöitä (!), miten jaksaa, miten käy ruokailun, unien, lääkityksen jne. Tällaista tämä äidin elämä on....huoh... 

Nyt kuitenkin päätän löysätä ja alkaa iloita tulevien juhlien järjestelyistä. Poika on lakkinsa ja juhlansa ansainnut!







Unelmat muuttuvat näkyviksi

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018




Asiat etenevät. Kaikki tarvittava on tehty ja enää on ainoastaan viisumista kiinni toteutuuko syyrialaisen ystäväni Mahan matka Turkkiin tapaamaan lapsiaan.

Viisumia varten meidän tarvitsi ensin tehdä hakemus netissä, johon tuli liitteeksi biometrinen passikuva, todistus matkalipusta, hotellivaraus, matkavakuutus, todistus tuloista työnantajalta, ja tiliote josta näkee, että hänellä on rahaa 45 € / perilläolo päivä. Lisäksi täytimme kyselykaavakkeen.

 Tämän jälkeen varasimme ajan haastattelua varten Kaivopuistossa sijaitsevaan Turkin konsulaattiin. Haastattelu sinänsä oli hyvin lyhyt, ainoastaan tyyliin "Saisimmeko dokumentit, kiitos!". Kysyessäni että tässäkö kaikki, virkailija kysyi puolestaan, että no, miksi hän haluaa matkustaa Turkkiin? Siinä vaiheessa annoin Uusimaa-artikkelin, jossa juttua Mahan tarinasta  -  Mahan katsellessa vieressä silmät pyöreinä, sillä hänellä ei tainnut olla hajuakaan mitä oli menossa.. 

Taisi tulla uskon puute minullekin siinä vaiheessa kun virkailija sanoi, että Maha on syyrialainen ja hänellä kestää vähintään 2 kuukautta saada  viisumi JOS saa lainkaan. Matkaliput on kuitenkin ostettu 3.7 ja siihenhän on aikaa 2 kk ja 2 viikkoa...


Siis me lähdemme Turkkiin heinäkuun alussa: Maha, minä ja mieheni! Lennämme Istanbuliin, josta jatkamme matkaa bussilla Bursaan, jonka esikaupunkialueelta olemme varanneet hotellihuoneet. Tämä hotelli sijaitsee lähellä missä Mahan lapset asuvat. 

Ajatelkaa, JOS äiti näkee kuolleeksi luulemansa lapsensa seitsemän vuoden jälkeen, on kaikki ponnistelu vaivan arvoista! Laitapa itsesi vastaavaan tilanteeseen...









































Ja jos tämä matka toteutuu, kiitos ja kunnia kuuluu Jumalalle, ei minulle, ja kuuluu joka tapauksessa, kävi sitten miten tahansa :)






Omena taulussa

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Silloin tällöin, harvoin, tulee vastaan jotakin josta vain tiedän, että tuo kuuluu minulle. Silloin en epäröi, vaan tartun tilaisuuteen. Näin kävi käydessäni ystäväni kodissa. Ystäväni on tehnyt kodistaan pienen gallerian, sillä hän maalaa tauluja.

Huomasin omenataulun, joka viehätti heti. Vihreä omena oli niin mehukkaan ja herkullisen näköinen että olisin voinut oitis iskeä hampaani siihen (!) Lisäksi taulun rauhoittavat värit olivat mieleeni. Näin heti silmissäni minne taulu sopisi - vuoteeni viereen makkariin...





















Taulu on pieni ja mielestäni se ei kaipaa kehyksiä. Se on juuri sopiva piristyspilleri beige-valkoiseen makkariimme.

Ja toki minun täytyy esitellä teoksen luoja ellette jo sattuneet bongaamaan signeerausta: hän on Virpi Miettinen.






Talviloma

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Talviloma alkaa olla lopuillaan. Taitaa talvi jo muutenkin loppua ainakin miltä ulkona näyttää. Levillä oli ihanaa. Kaihoisasti muistelen mökkielämää ja yhtä igluyötä. Puhumattakaan upeista laskettelukeleistä ja hiihtämisestä. Parasta oli saada viettää aikaa pojan ja sukulaisten kanssa. Lisäksi tapasin paljon ystäviä. Oijoi, miten muutamaan päivään mahtuikaan niin paljon...musiikkia ja hyvää ruokaa. Olin Reeta Vestmanin Show ja Dinner- tilaisuuden lisäksi kuuntelemassa Tomi Metsäketoa Marian Kappelissa. 

Igluyö alkoi sateisessa säässä, mutta ilta vaihtui selkeään yöhön ja saimme jopa nähdä revontulia! Onnistuin jopa nappaamaan kuvia revontulista ilman jalustaa ja sen kummenpaa panostusta. Näette yhden kuvan kuvasarjan lopussa :)







































Mieli on kiitollinen tästä kaikesta hyvästä mitä olen saanut kokea; lepoa ja liikuntaa sopivassa suhteessa. 

Eilen meillä oli ihan huikea naistenpiiri teemalla: Valtakunnan Leidien Kuninkaallinen Tapaaminen. Tämä oli Espoossa ystävättären luona, jolla on ihan mahtava ikkunamaisema merelle uudessa kodissaan.

Mottomme eilen olikin:

"Astukaa ikkunan ääreen naiset. Katsokaa maisemaa ja sanokaa: Koko laaja maailma on epätäydellinen ilman minua. Luomistyö saavutti huipentumansa minussa."


Tämä on suora lainaus kirjasta "Valloittava Salaisuus",  josta referaatteja löytyy sivupalkista...Eli pois meistä surkuttelu ja huonommuuden tunne. Olemme kaikki Eevat ainutlaatuisia ja arvokkaita omina itsenämme, Kuninkaan tyttäriä, prinsessoja.